user_mobilelogo

Upea hotellimatka Savoon onnistuneesti takanapäin. Nyt on hyvä hetki palata reissun tunnelmiin sanoin ja kuvin.

 

Sinioranssit Savon valloituksella 3.-4.11.2017

Sinioranssit järjestivät upean ja onnistuneen vieraspelimatkan Savoon marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Ensimmäinen bussi myi ennätyksellisesti loppuun muutamassa tunnissa ja lopulta matkaan lähdettiin kahden bussin voimin. 

26

Kuva: Mikko Kankainen

Perjantai 3.11.

Vihdoinkin! Kauan odotettu Savon valloitus alkoi. Hakametsän pihalla bussien saapuessa hakemaan Sinioranssit kyytiin oli tunnelma jo kohdillaan. Neljän tunnin ajomatka Mikkeliin taittui mukavasti ja nopeasti Hene Oy:n matkassa. 

Katsomossa oli hyvä tunnelma koko ottelun ajan. Ottelu päättyi Tapparan voittoon 1-3 ja mikäs sen mukavampi lähteä voitolla yöhön Mikkeliin. Erityiskiitosta saimme Mikkelistä hyvän tunnelman luomisesta halliin ottelun aikana. 

24

Kuva: Mikko Kankainen

Ottelun jälkeen matkamme jatkui kohti Mikkelin keskustaa ja Sokos Hotel Vaakunaa, jossa yövyimme. Olimme yhteydessä ennen matkaa hotellin lähellä olevaan, jälkipelipaikkana tunnettuun Pub Päämajaan, jonne varmasti moni eksyi illan viettoon. Saimme hyvät tarjoukset Sinioranssien jäsenille ja olihan siellä paikan päällä kukas muukaan kuin Ville "Nemo" Nieminen. Mikkeli oli todella valloitettu. DJ:n laittaessa soimaan Life is Live ja Tampere II kappaleet, oli yhteislaulut taattu ja tanssilattia täynnä! Hauskanpitoa ja juhlimista riitti parhaimmillaan aamun pikkutunneille saakka. 

25

Kuva: Mikko Kankainen

Lauantai 4.11.

Kohteena Kuopio. Heti huoneiden luovutusten jälkeen matkamme jatkui. Tunnelma nousi pikku hiljaa, mutta varmasti. Aikaa otteluun oli viisi tuntia, joten pidimme hieman pidemmän tauon Varkauden ABC:llä jossa ruoka maistui varmasti hyvin eilisen juhlinnan jälkeen. Olisi varmaan väärin olla mainitsematta tässä kohtaa Pojun Esson baariin kappaletta. Sen verta hyvin tuli tutuksi Varkaudessakin tämä, jota voisi melkein kutsua matkamme tunnusmusiikiksi. Ihan en laskenut kuinka monta kertaa se oli soinut jo reilussa vuorokaudessa, mutta vastauksesi riittänee, että todella monta!

1

Kuva: Antti Tyni

Vihdoin perillä Niiralan montussa. Hallissa ottelun alkua odotellessamme tunnelma oli katossa ja laulu raikasi hallin käytävillä.  Toimittaja Juntunenkin pääsi laulun aiheeksi muutaman kerran, ja taisi siellä katsomossa olla ontuvan Juntusen haamukin.

17

Kuva: Antti Tyni

Ottelu Niiralan montussa oli tiukka. Tappara voitti ottelun jatkoajalla 2-3. Ottelun jälkeen "Kiitos Tappara" huudot kuuluivat varmasti pitkälle Kuopioon. Oli ihan mahtavaa lähteä 5 pisteen viikonlopun jälkeen kotia kohti. Kiitokset pelaajien ja fanien kesken ottelun jälkeen jäivät varmasti kaikille mieleen. Ja näin katsomossa olleena nämä ovat niitä hetkiä kun todellakin tietää, minkä takia käyt kannustamassa ja tuet joukkuetta. Upeeta!

14

Kuva: Antti Tyni

Savon valloitus oli enemmän kuin onnistunut. Matkasta jäi mieleen paljon ja pelkkiä hyviä asioita; kannustus, seura, nauru ja hauskanpito sekä voittoisat ottelut. Ja taas olen siinä kohdassa, että olisi väärin olla mainitsematta Pojun Esson baari kappaletta. 

Tällaisia matkoja ja reissuja sekä muistoja olisi enemmän kuin mahtavaa saada vielä lisää. Kiitos kaikille matkassa mukana olleille. Te teitte tämän reissun ja tästä reissusta niin unohtumattoman kuin se oli! Toivottavasti näemme teidät uudestaan Sinioranssien matkassa mukana!

30

Kuva: Antti Kankainen

Sinioranssit kiittää!

Kaikki reissun kuvataltioinnin pääset katsomaat kuvagalleriasta.

Nyt on aika tehdä lisää ikimuistoisia retkiä, Rauma Away 30.12. ilmoittautuminen NYT käynnissä. Varaa paikkasi uuden vuoden etkoille!

Sosiaalinen media

Tukijat

  • Hene_Oy_450x175.jpg
  • jaahovi.fi_450x175.jpg
  • Kiekkopussi_450x175.jpg
  • Powerhouse_Gym_450x175.jpg
  • wwwDesign_450x175.jpg

Sivuston toteutus:

wwwDesign 600